Otanpa nyt viimein itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan vähän kokemuksestani Helsingin kirjamessuilla. Unityttöjen virallinen julkaisupäivä oli messutorstaina, jolloin minua haastateltiin Kirjakalliolla, ja lauantaina osallistuin Nysalor-kustannuksen ja Osuuskumman yhteisjulkkareihin, joissa julkistettiin ihan uusien kirjojen lisäksi käytännössä kaikki pandemian vuoksi juhlimatta jääneet kirjat.
Täytyy tunnustaa, että tämä oli ensimmäinen kertani Helsingin kirjamessuilla. Monena vuonna olen kyllä halunnut paikalle tulla, mutta aktiivisena baletin harrastajana viikonloppuni ovat olleet käytännössä aina varatut harjoituksille ja esiintymisille. Joensuusta etelään matkustaessa ei oikein voi vain piipahtaa, ja kirjamessut ovat usein osuneet lähelle tanssikisoja, joten en ennen oman kirjani julkaisua saanut perusteltua itselleni monen päivän poissaoloa. Siispä tunnelma oli melkoisen surrealistinen, kun saavuin kirjamessuille ensimmäisen kerran ja kävelin käytännössä suoraan lavalle.
Ensimmäinen haastatteluni ei oikeastaan olisi voinut olla miellyttävämpi kokemus. Välittömyys ja aitous kumpusi haastattelijoista ja kysymykset olivat niin hyvin mietittyjä, että vastaaminen oli suuri ilo. Tuntui enemmän siltä, että pääsin osaksi erittäin nautinnollista keskustelua, kuin että olisin ollut varsinaisesti esiintymässä. Suuren yleisön sijaan olen aina haaveillut, että juuri ne ihmiset, joihin kirjani todella kolahtavat, löytäisivät ne, ja että saisin tämän yleisön kanssa keskusteluyhteyden. Juuri se haave toteutui uudella tavalla koska haastattelijani olivat selvästi juuri niitä lukijoita, joille Unitytöt kirjoitin.
Kirjojen signeeraus kustantajan pöydässä osoittautui asiaksi, johon olisi ehkä pitänyt valmistautua hieman paremmin, sillä huomasin, ettei minulla ollut mitään hajua, mille sivulle nimmari yleensä kirjoitetaan, tai kirjoitetaanko siihen perinteisesti esimerkiksi päivämäärää, paikkaa tai kenelle se on osoitettu. Kieltämättä keskittymiseni oli mennyt lähinnä haastatteluun, erityisesti siihen, että löysin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan… mutta ensi kerralla lienen tässäkin asiassa viisaampi, ja tulin siihen lopputulokseen, että tyylejä on monia. Koska olen aivan untuvikko kirjailijamaailmassa, minulle oli ihmeellistä päästä todistamaan, että ihmiset, joita en tuntenut ostivat kirjaani. Olen myös kuvittajana melkein yhtä uusi kuin kirjailijana, joten myös kansikuvasta saamani kehut lämmittivät sydäntä.
Torstaina kiertely messuilla jäi vähemmälle, sillä tapasin ensimmäistä kertaa muutamaa kirjoittajaystävääni livenä, ja heidän kanssaan olisi voinut jatkaa juttua vaikka kuinka pitkään. Aistiherkkänä kipukroonikkona minun olisi myös ollut mahdotonta osallistua messuille joka päivä, joten seuraavan päivän jätin suosiolla välistä. Oli myös ihanaa nähdä perheenjäseniäni, joita en ole koronan vuoksi päässyt tapaamaan tarpeeksi. Perjantain vietin siis vanhempieni kotona sängynpohjalla, ja nukuin paljon voidakseni osallistua lauantaina julkkareihin ja kierrellä messuilla enemmän. Tein lopulta aika ison pinon löytöjä messuilta. Mukaan tarttui niin oman kustantajani ja muiden pienkustantajien kirjoja kuin isojen kustantajien odotettuja nimiä ja klassikoitakin. Selkäkivun pakotettua minut messukeskuksen sohvalle, ehdinkin lukea Ilona Heinosen Myöhäiskesän jumalatar -runoteoksen jo messuilla. Runot olivat ihanan raikkaita ja aistikkaita.
Julkkareissa minulla oli tukijoukkoina yhden kirjoittajaystäväni lisäksi siskoni ja tämän kumppani, suuri kiitos heille. <3 Pääsin tutustumaan moneen kirjailijaan, joiden tapaamisesta olin jo ehtinyt haaveillakin, ja pää meinasi mennä pyörälle siitä kuinka moni oli kiinnostunut keskustelemaan tällaisen untuvikonkin kanssa. Jos otetaan huomioon, ettei pandemian vuoksi ole päässyt osallistumaan yhteenkään ihmismäärältään vastaavaan juhlaan pitkään aikaan, pärjäsin metelin ja ihmispaljouden kanssa aika hyvin. Korvatulpille tuli kyllä käyttöä, ja sanoin luultavasti välillä jotain kummallista, koska en useiden ihmisten puhuessa yhtä aikaa pysty usein kuulemaan mitä yksi sanoo.
Messuista jäi kyllä niin hyvä fiilis, että ne olivat ehdottomasti kaiken jälkeenpäin tulevan väsymyksen arvoiset, ja odotan innolla vastaavia tilaisuuksia päästä tapaamaan muita kirjailijoita.